keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ompelun riemua!

Pitkä blogihiljaisuus päättyköön!

Olen ommellut jonkin verran viime aikoina, mutta tehnyt myös muita käsitöitä.
Mutta nyt keskitytään kuitenkin ompelupostaukseen.

Tein tuossa jokunen aika sitten Käpyseltä ostetusta Sokerikallo-joustocollegesta tunikan, jossa on myös irrallinen kaulus. Inspiraationa toimi Marakantti omalla kaulusluomuksellaan :)


Kaavan pohjana oli JTKK, kokoa olis voinut vähän pienentää. Taisin tehdä tämän L -kokoisena.

Kuten myös näkyy, niin sovitusnukke on tällä kertaa eri. Tehtiin mieheni kanssa omilla mitoilla minulle nukke, sillä säädettävässä ei riittänyt minulle kokoa, ja toppauksista tuli liian pehmoiset.

Hiljaiselon aikana sain myös muuta valmiiksi.
Tein nimittäin täysin omilla kaavoilla kesämekon pienelle tyttöselle, koossa 98. Saas nähdä mitä käyttäjä on mieltä mekosta :)
Kangas on ostettu Majapuulta, ja kokolappu on tehty itse.



Ja loisteliaaksi lopuksi esittelen vielä omalla kaavalla tehdyn epäsymmetrisen mekon!

Eli, eripariset hihat, lepakko- ja raglanhiha. Kankaan leikkasin vinoon.
Tarkoitus oli tehdä kokonaan raitakankaasta tämä mekko, mutta kangas ei riittänyt toiseen hihaan.
Oli otettava toista kangasta kaveriksi. Ja tämä kannatti sillä tykkään kovasti tästä mallista.


Raitatrikoo on Kestovaippakaupasta ja hihakangas pala on Nanson kilotrikoota. Laitoin somisteeksi vielä ylijäämätrikoosuikaleista tehdyn lettivyön.

Helma on muuten kanssa epäsymmetrinen, helma on "normaalissa" asennossa kun sen nostaa vaakatasoon. Mutta kun sen laskee alas, niin muodostuu epätasainen helma :)

7 kommenttia:

  1. Kivoja vaatteita, etenkin tuo alimmainen on hieno! Sovitusnukke on varmasti tosi hyvä olemassa, sellaisen hommaan varmasti jos joskus ompeluhuoneen saan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kans tosi kovasti alimmaisesta mekosta. :) Eipä mullakaan sitä ompeluhuonetta ole, vaan kaikki on huiskin haiskin pienessä asunnossamme :) Sovitusnukke parhaimmalla paikalla olohuoneessa :)

      Poista
  2. Hienoa kun on oman kokoinen nukke!

    VastaaPoista
  3. Mitä rusakolle kuuluu? :DD mietin meidän hulluja juttuja xD ♥ tuli ikävä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ikävä on mullakin sua! <3 rusakko on ollu jäähyllä varastossa muutaman vuoden :D en ole sitä jaksanu hakea sisälle, kun kerää vaan pölyä :D

      Poista