tiistai 12. marraskuuta 2013

Haaste blogista Marsan Tekeleet

Kiitos Marsalle haasteesta.

Säännöt:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastajan tulee valita 11 blogia, joissa on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat.
6. Ei takaisin haastamista.



Elikkä 11 asiaa itsestäni:
1. Perheeni on minulle tärkeintä.
2. Haluan aina auttaa muita.
3. Shoppailen paljon käsitöhin liittyvää.
4. En osaa piirtää.
5. Mottoni on: Minä en jätä huomiseen mitään, minkä voin tehdä tänään.
6. Joskus minun on tehtävä käsitöitä yöllä jos tuntuu etten ole tehnyt samana päivänä tarpeeksi.
7. Halusin lapsena käsityöalalle.
8. Pidän kaikesta Muumeihin liittyvästä.
9. Pidän elokuvien onnellisista lopuista.
10. Osaan kadottaa tavarani milloin minnekin.
11. Jos joku kohta työstä menee pieleen, niin en jaksa purkaa sitä vaan teen loppuun.


Ja sitten kysymykset jotka Marsa on minulle valinnut:
1.Mikä innostaa sinua harrastamaan käsillä tekemistä ?
2Oletko saanut koulutusta oman harrastuksesi parissa?
3.Milloin olet aloittanut harrastaa?
4Mistä saat vaikutteita oman harrastuksesi parissa?
5.Kuuluvatko neuletapaamiset ja erilaiset kokoontumiset harrastuksien parissa elämääsi?
6.Käytkö lankaostoksilla Virossa?
7.Myytkö tuotteitasi,vai tulevatko läheisten käyttöön?
8.Harrastatko hyväntekeväisyys neulomista (sytomyssykeräys jne.)?
9.Mikä tai mitkä ovat suosikkilangasi?
10.Mikä on suosikkivärisi?
 
Ja vastaukseni niihin:
1. Pääsen toteuttamaan itseäni. Kun saan positiivista palautetta, se saa innostumaan entisestään.
2. Tekstiiliartesaaniopintoja on taustalla.
3. Neulomisen -94 (4 vuotiaana), kutomisen -09 (19 vuotiaana) ja ompelemisen joskus ala-asteella, mikä lopahti sitten yläasteella huonon ompelukoneen vuoksi. Nyt olen ommellut muutaman kuukauden ajan muutakin kuin kudottujen tekstiileiden päärmeitä.
4. Lehdistä, netistä ja ostoksilla käydessä.
5. Tapaamiset eivät kuulu harrastuksiini, mutta tällä hetkellä käyn kansalaisopiston ompelukurssilla.
6. En käy.
7. Ensi vuonna olisi tarkoitus alkaa myymään pieniä määriä omia töitä. Tähän asti tuotteet on mennyt sukulaisille ja tutuille.
8. En harrasta, mutta tarkoituksena on kunhan ehtisin.
9. Neulonnassa fingering-vahvuiset merinovillalangat, Kudonnassa poppanat ja puuvillalangat (vahvuus 8/2)
10. Tää on paha kysymys! Mulla on niin monta suosikkia etten jaksa edes luetella. Kaikki ilmeisesti.
 
 
Tähän vielä omat kysymykseni joihin haluan vastauksia.
1. Mikä on harrastuksesi paras muisto?
2. Mikä on kallein ostoksesi harrastukseesi liittyen?
3. Mikä on hauskin mokasi harrastuksessasi?
4. Kuinka paljon vietät aikaa harrastuksesi parissa?
5. Mitä tavoittelet harrastuksellasi?
6. Mitkä kolme asiaa harrastuksessasi ottaisit mukaan autiolle saarelle?
7. Mistä pidät vähiten harrastuksessasi?
8. Milloin viimeksi ostit jotain harrastukseesi liittyvää?
9. Mistä pidät eniten harrastuksessasi?
10. Onko sinulla harrastukseesi liittyviä unelmia?
11. Mikä on harrastuksesi lempityöväline?


Haastan seuraavat blogit:
Kangaspuilla kutoen
Kudonnasta kortteihin
Kukkakynnet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti